Laadukkaasti remontoitu julkisivu kestää katsetta ja aikaa

Julkisivuremontit

Julkisivun saneeraus on usein taloyhtiön merkittävimpiä remonttiurakoita. Se parantaa taloyhtiön imagoa ja piristää kiinteistön ilmettä. Samalla asumismukavuus paranee ja kiinteistön arvo kasvaa. Julkisivusaneeraus ei ole pelkästään julkisivun ulkonäköä parantava projekti, vaan se on toimiva ratkaisu myös rakenteiden kannalta. Energiatehokkuutta voidaan lisätä ja kiinteistön käyttöikä pitenee.

Julkisivusaneerauksissa voidaan toteuttaa julkisivun materiaalista riippuen esimerkiksi rappauksia, maalauksia ja erilaisia pinnoituksia tai verhouksia. Saneerauksen yhteydessä voidaan myös korjata, uusia, lisätä tai uudistaa esimerkiksi ikkunoita, parvekkeita, kattoa, lisälämmöneristyksiä tai pihaa.

Hyvä suunnitelma määrittelee tarvittavat toimenpiteet ja tarkentaa hinnan

Remonttien hinnat voivat vaihdella suurestikin, ja hintaan vaikuttavat useat tekijät. Hinta määräytyy mm. materiaalien, rakennuksen koon, kunnon ja sijainnin, toteutettavien korjausten ja korjaustapojen sekä ajankohdan mukaan. Julkisivusaneeraus vaatii usein rakennuksen huputuksen sääsuojaksi ja pölyn leviämisen estämiseksi. Talvella tarvitaan lisäksi lämmitystä, mikä vaikuttaa hintatasoon.

Julkisivusaneerauksen tarve ja siinä toteutettavat toimenpiteet määritellään hyvällä hanke- ja korjaussuunnittelulla. Osaavan konsultin tekemä kuntoarvio on hyvä apuväline taloyhtiöiden viisivuotiskorjaussuunnitelman tekemisen avuksi. Rakenteiden kunnon määrittelyyn kannattaa tehdä kuntotutkimus.

Julkisivuremontti ei estä asumista

Julkisivusaneeraus täytyy toteuttaa tyypillisesti 25-45 vuoden välein, julkisivutyypistä riippuen. Ajoissa tehty julkisivukorjaus säästää usein merkittäviä summia, kun rakenteita ei päästetä liian huonoon kuntoon. Toisin sanoen kannattaa korjata ennen kuin vauriot ovat silmin havaittavia. Tässäkin auttaa osaava konsultti kuntoarvioineen ja tarvittaessa kuntotutkimuksineen.

Remontin kesto vaihtelee muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Ison taloyhtiön julkisivuremontit kestävät usein 4-9 kuukautta. Kestoon vaikuttavat kohde ja korjaustapa. Ammattitaitoinen korjausrakentaja osaa laskea remontin keston ja pysyy aikataulussa.

Laaja ja vaativa julkisivun remontointi vaikuttaa tavalliseen asumiseen, ja siitä aiheutuu esimerkiksi melua ja pölyä. Remontti ei kuitenkaan kokonaan estä asumista. Rakenteet ja pinnat kannattaa hoitaa kerralla kuntoon haitta-ajan ja kustannusten pienentämiseksi. Julkisivusaneeraus toteutuu tehokkaasti, kun suunnittelu on tehty hyvin ja laadukkaasti ja korjaustarve on arvioitu riittävän laajasti kaikki rakenteet huomioiden.

Betoni­julkisivujen kunnostukset

Betoni on pitkäikäinen ja helppohoitoinen julkisivumateriaali, mutta sekin vaatii säännöllistä kuntotarkastusta, pesua ja mahdollisesti huoltoa tai kunnostusta. Betoniakin voi muunnella värillä, runkoaineilla ja pintakäsittelyillä tai se voidaan pinnoittaa erilaisilla pinnoitteilla. Betonin pintaan voidaan myös liittää myös muita materiaaleja kuten laattoja. Teemme myös julkisivulevytyksiä ja -panelointeja.

Kunto­kartoitukset rapatuille ja betoni­julkisivuille

Ammattitaidolla ja kokemuksella tekemämme kuntokartoitus antaa kuvan julkisivun tai muun rakenteen kunnosta. Kartoitus määrittelee julkisivun korjaustarpeet ja tarvittavat toimenpiteet. Ammattitaidolla tehty kuntokartoitus antaa luotettavaa tietoa kiinteistön omistajien päätöksenteon tueksi. Kirjallista kartoitusta havainnollistetaan valokuvilla. Kuntokartoitus tehdään ilman rakenneavauksia.

Parvekekorjaukset

Parvekkeet joutuvat kovaan rasitukseen vaihtelevissa säissämme. Puutteelliset vesieristykset ja huonot vedenpoistojärjestelyt aiheuttavat usein parvekevaurioita. Vauriot etenevät etenkin yleisimmän parvekerakenteen eli betonin sisällä, joten parvekkeiden pinnoitukset olisi syytä tarkastaa tasaisin väliajoin. Jos parvekkeet eivät ole korjattavissa, ne voidaan uusia kokonaan.

Peltityöt

Oma ammattitaitoinen peltiseppämme ja loistava peltiverstas yhteistyökumppaninamme takaavat, että peltitöidemme jälki on kestävää ja kaunista katsella. Teemme myös kaikki julkisivuremontteihin liittyvät peltityöt itse.

Kirvesmiehentyöt

Myös remontteihin kuuluvat kirvesmiehentyöt onnistuvat omalla henkilökunnalla tai laajemmissa toteutuksissa hyvien yhteistyökumppaniemme avulla.

Hiekkapuhallukset

Vanhojen pintojen poisto ja alustan puhdistus voidaan toteuttaa toimestamme hiekkapuhalluksella. Esimerkiksi betonikorjauksissa päästään hiekkapuhalluksen avulla paljon parempaan lopputulokseen, kun puhallettu pinta paljastaa syvemmälläkin olevat vauriot.

Ikkunoiden ja ovien vaihdot

Ovien ja ikkunoiden vaihdolla voidaan parantaa rakennuksen energiatehokkuutta, turvallisuutta ja ulkonäköä.

Rappaukset

Oikeanlainen pinnoite suojaa talonne rasitukselta ja miellyttää silmää. Rappaukset onnistuvat monenlaisille pinnoille. Kokeneina julkisivurappauksen ammattilaisina voimme arvioida nopeasti ja luotettavasti talonne tarpeisiin sopivan pinnoitteen, antaa toteutukselle aikataulun sekä kustannusarvion. Rappaus kannattaa tehdä kevään, kesän tai syksyn aikana.

Kolmikerrosrappaukset

Kolmikerrosrappaus on perinteinen ja peittävä rappausmenetelmä, jota käytetään etenkin vanhoille tiilipinnoille. Kolmikerrosrappauksessa pohjimmainen kerros on sementtipitoisin eli kovin ja pintakerros vähiten sementtiä sisältävä eli pehmein. Pinnat voidaan hiertää ja maalata, hiertää suoraan värillisellä jalolaastilla, roiskata jalolaastilla tai roiskata ja maalata. Lopputulos on hyvin peittävä ja sen väri voidaan valita laajasta värikartasta.

Ohutrappaukset

Ohutrappaus tehdään yhdellä laastilla ja laskikuituverkolla suoraan lämmöneristeiden ulkopintaan. Ohutrappaus on vain kevyesti täyttävä, mutta oikeilla pohjatöillä ohutrappaus se soveltuu myös harkko- tai tiilialustalle. Ohutrappaus muodostaa kovan ja yhtenäisen, tyypillisesti 5-10 mm paksun rappauskerroksen. Ohutrappaus pinnoitetaan aina erikseen, tyypillisesti silikonihartsipinnoitteella kuten Silcolla. Vedenpitävä mutta vesihöyryä läpäisevä Silco on erinomainen pinnoite. Pintakuviointivaihtoehtoja on useita (roiska, hierretty, piirtohierto).

Lämpö- eli eristerappaukset

Lämpö- eli eristerappauksessa vanha rakenne peitetään eristeellä ja eristeen päälle tehdään rappaus. Se voidaan toteuttaa eristeohutrappauksena tai eristepaksurappauksena. Eristerappaus on mainio tapa parantaa rakennuksen energiatehokkuutta ja suojata peittyviä rakenteita säärasituksilta.

Koristerappaukset

Rappauksen yhteydessä on mahdollista tehdä myös persoonallisia koristekuvioita. Toteutamme ammattitaidolla myös toiveittenne mukaiset koristerappaukset.

Julkisivujen maalaukset

Maalaus kohentaa talonne ulkonäköä ja ehkäisee vaurioita niin ulko- kuin sisätiloissakin. Oikea maalivalinta ja huolellisesti tehdyt pohjatyöt sekä tietysti huolellinen maalaustyö tekevät maalipinnasta tasaisen ja kestävän.

Julkisivumaalaukset ja -pinnoitukset

Talon julkisivumaalaus on tehtävä säännöllisesti. Ammattitaidolla toteutettu maalaus tai pinnoitus pysyy puhtaana ja säilyttää värinsä paremmin pitäen talon edustavana. Ulkomaalaus tai -pinnoitus aloitetaan aina tarkalla pohjatyöllä, tarvittaessa homepesulla tai maalipinnan kaapimisella. Ammattitaitoinen suunnittelu on olennainen osa työtä, sillä esimerkiksi säätilalla on suuri vaikutus työn suorittamiseen.